Nopeat toimitukset!
TOIMITUS 0 €!*

Hauen jerkkikalastus

Jerkki on turpalevytön uistin, jolle kalastaja voi itse antaa haluamansa tyylisen uinnin. Siinä missä perinteistä lusikkaa tai vaappua useimmiten vain kelataan tasaisesti, voidaan jerkkiä uittaa useilla eri tyyleillä.

Yleisin uintiliike jerkeissä on puolelta toiselle sivuliuku. Sivuliuku saadaan aikaan kelan ja vavan yhteistyöllä. Uittaessa kelausnopeutta kannattaa vaihdella, ensin muutama nopea kammen pyöräytys ja perään tauko. Välillä kelaus kannattaa pysäyttää kokonaan. Kylmissä vesissä tauot voivat olla jopa viiden sekunnin mittaisia. Kelauksen ohella vavalla ”lyödään” kevyesti alaspäin, jolloin jerkkiin saadaan lisää liikettä. Kokenut jerkkikalastaja hallitsee useiden eri jerkkien uittamisen, mutta myös aloittava harrastaja pääsee näillä ohjeilla helposti alkuun.




Videolla KuhanVetäsen Teamin Tuomas Hutri esittelee jerkkikalastuksen perusteet.


Jerkkien heittämistä voi kokeilla kaikilla hieman järeämmillä heittokalastusvälineillä, mutta parhaiten käyttöön sopivat hyrräkela ja 180-210 cm jämäkkä vapa. Siimana kannattaa käyttää venymätöntä kuitusiimaa, joilloin tuntama jerkkiin ja kaloihin on parempi. Muista hauen kalastuksessa käyttää aina riittävän pitkää (+20 cm) peruketta! 

  
Kutuhaukia narraamaan

Keväällä heti jäiden lähdön jälkeen hauki on usein vaikeahko tavoittaa, sillä se valmistautuu kutuun ja ei enää juurikaan tankkaa ravintoa. Hauet kutevat tunnetusti matalissa lahdissa. Ennen kutua kannattaakin kokeilla ennemmin kutulahtien edustoja kuin aivan matalia lahdenperukoita. Kutua ennen mätilastissa olevat hauet painavat useita kiloja enemmän kuin kudun jälkeen. Siis mahdollisuudet ennätyskalaan ovat loistavat! Muista vapauttaa etenkin ennen kutua saadut hauet, mikäli et käytä niitä ruokakaloina.

Kudun aikana haukia kiinnostaa muut puuhat kuin syöminen, mutta kutemisen jälkeen alkaa raivokas tankkaaminen. Silloin kannattaa olla jerkkien kanssa vesillä! Kudun jälkeen parhaita paikkoja ovat kutulahdet ja niissä vesikasvustojen reunat. Yleensä tämä ajoittuu huhti-toukokuun vaihteeseen ja jatkuu koko toukokuun ajan.

Jäiden lähdettyä vesi on todella kylmää ja kylmässä vedessä hauki ei ole aktiivinen. Silloin jerkkiä kannattaa uittaa hitaasti ja pitää uiton aikana pitkiäkin taukoja. Usein hauki iskee pysähdyksissä olevaan jerkkiin. Toukokuun aikana vedet alkavat lämmetä ja uittamista voidaan nopeuttaa.
Kevät on hienoa aikaa hauenkalastuksessa. Rohkeasti vesille kokeilemaan jerkkien käyttöä!

TEKSTI:
Tuomas ja Jussi Hutri
KuhanVetäsen Team
www.kuhanvetasen.com

KuhanVetäsen Team on Happy Angler -kalastusverkkokaupan yhteistyökumppani.

Tilaa uutiskirje!

Tilaamalla uutiskirjeen et jää paitsi kovimmista kampanjoista ja tarjouksista. Uutiskirjeen tilaaminen ei sido sinua mihinkään ja voit koska tahansa lopettaa uutiskirjeen tilaamisen.